Isojakoko

Omalla kohdallani olen kokenut haasteelliseksi jonkinlaisen neutraaliuden säilyttämisen tämänhetkisessä keskustelussa, sillä en pysty näkemään itseäni puhtaasti kummankaan ‘puolen’ edustajana. En ole aatteeltani kansallissosialistinen, mutta en myöskään jaa mielipidettä jossa globalismi ja avoimet ovet on ainoa oikea ratkaisu tilanteeseen. Katson tarpeelliseksi mainita vielä, että lainaten vanhaa sananpartta: “Joukossa tyhmyys tiivistyy”, eli erilaisten ismien, joukkoliikkeiden ja aatteiden sijaan pyrkisin ennemminkin itsenäiseen ajatteluun (Russell, 1922). Yritän tässä avata tilannetta kirjoittamalla ylös miten suhtaudun asioihin.

Jos ensialkuun analysoidaan tätä pakolaistilannetta pintapuolisesti. Ensimmäisenähän tässä tulee vastaan se, että koska avuntarvitsijoita näyttää olevan huomattava määrä, on vaikea erottaa heistä ne ketkä ovat oikeasti hätäavun tarpeessa ja ketkä ovat ns. vapaamatkustajia taikka opportunisteja. Toiseksi, apua voidaan antaa ainoastaan omien mahdollisuuksien ja resurssien mukaan, eli kaikkia emme voi auttaa asettamatta omaa hyvinvointia vaakalaudalle, ja erityisesti Suomen kohdalla resurssit ovat erittäin rajalliset sillä jokainen tämän tilanteen ratkaisemiseksi käytetty resurssiyksikkö on poissa jostain muualta. Kolmanneksi, oletamme, että sen lisäksi että jokainen apua pyytävä on oikeasti avun tarpeessa tulisi selvittää myöskin että onko hän lojaali auttajaansa kohtaan, eikä siis kanna pyrkimyksissään poliittisia taka-ajatuksia.

Tämän jälkeen kun on määritelty nuo kolme ensimmäistä kohtaa, tulisi saavuttaa jonkinlainen yhteisymmärrys siitä ovatko avunhakijat tulossa jäämään vai ainoastaan käymään. Näistä jälkimmäinen olisi nähdäkseni Suomen kansan koon huomioon ottaen ainoa järkevä vaihtoehto ensisijaisen, eli paikan päällä auttamisen jälkeen, sillä ensiksi mainitun vaihtoehdon toimivuudesta ei ole juurikaan näyttöjä, puhumattakaan siitä kuinka paljon se syö resursseja jotka voitaisiin käyttää paljon paremminkin. Tuohon liittyy vielä paljon muitakin ongelmia, joihin en tässä nyt sen enempää pureudu.

Lopuksi haluan vielä mainita, että ymmärrän hyvin, että Suomen kansan käsite on tällä hetkellä hyvin heikoilla kantimilla johtuen pitkälti siitä, että 1900-luvun tapahtumien johdosta perustat jotka muodostavat yhteinäisen ja koherentin kansan, kuten yhteinen uskonto, kansallisaate ja yhteisöllisyys, ovat lähestulkoon tyystin murentuneet, joten on ymmärrettävää että ajatus yhteinäisestä kansasta on varmasti monellekin hyvin vieras. Tämän takia rajojen sulkeminen on monelle pelottava ajatus, sillä me kaikkihan olemme samanlaisia – hyväntahtoisia ja  pohjimmiltamme suvaitsevia olentoja ja että kenestä tahansa voi tulla “hyvä suomalainen” ja kansantalouteen lisäarvoa tuova toimija. Kysymys kenties kuuluukin, että onko tosiaan näin, vai onko mahdollista että olemmekin väärässä?

Viitteitä:

Russell, B. (1922). Free thought and official propaganda

Russell, B. (1949). Authority and the Individual